Istuntokatsaus

Etusivu Vaalisivut
Historia ja visiot Yhteydenotto Tekijät
Istuntokatsaus Kolumnit Kuvagalleria Fakta
Vieraskirja Keskustelufoorumi Bongaa poliitikko Istuntovisa


Edellinen | Seuraava




Uusin istuntokatsaus on marraskuulta. Lähestyvien vaalien vuoksi sivuston toiminta keskittyy ensi sijaisesti haastatteluihin ja muihin vaaleihin liittyviin asioihin, joten uusia istuntokatsauksia ei ole lähiaikoinakaan tiedossa.



24.11.2006

Menin perjantain täysistuntoon tällä kertaa yksin (muiden estymisen vuoksi). Odotukseni istuntoa kohtaan eivät olleet kovin korkealla, mutta yllätyin positiivisesti. Varsinkin istunnon pituuteen (20 minuuttia) nähden asiaa oli todella paljon ja vauhtikin oli melkoinen. Menin tällä kertaa yläparvekkeelle (ensimmäistä kertaa). Se olikin ihan mielenkiintoinen kokemus, sillä esimerkiksi istuntosalin takaosan edustajat näin nyt ensimmäistä kertaa (koska alaparvekkeelta näkymä on rajoittunut)...

Istunto alkoi perjantaiseen tapaan kello 13:00 ja keskeytyi kello 13:20 valiokunnan kokouksen vuoksi. (Istunto olisi jatkunut kello 15:15, mutta en tietenkään jäänyt sitä odottamaan.) Ilkka Kanerva, joka toimi istunnossa puhemiehenä, hoiti tehtävänsä erinomaisesti ja vei istunnon päiväjärjestystä eteenpäin sellaista vauhtia, että oli hyvä jos pysyi mukana!

Edustajia oli paikalla kiitettävästi, parhaimmillaan lähes 170, joka oli ehdottomasti positiivinen yllätys. Puhemies kertoi ensiksi joitakin ilmoitusluontoisia asioita, jonka jälkeen istunto "pääsi käyntiin".

Sari Sarkomaa (kok.) teki hallitukselle välikysymyksen naisten aseman parantamisesta työpaikoilla. Hän vetosi muuan muassa siihen, että Vanhasen hallitus on tehnyt vaalikauden aikana lupauksia naisten palkkojen ja aseman parantamisesta, mutta teot ovat jääneet laihoiksi. Sarkomaan tietojen mukaan naisilla on Suomessa keskimäärin 470 euroa pienempi kuukausipalkka kuin miehillä, yksityisellä sektorilla jopa 740 euroa. Hänen mielestään esimerkiksi naisvaltaisten ammattien, kuten opettajien ja lastentarhanhoitajien palkat eivät vastaa työn vastuullisuutta ja vaativuutta. Hän kritisoi myös sitä, että naiset tekevät keskimäärin huomattavasti miehiä useammin pätkätöitä. "Vettä satoi" myös Filatovin ja Työministeriön suuntaan. Sarkomaan mielestä Työministeriö on yksi huono esimerkki asiassa pätkätöitä tekevine naistyöntekijöineen. Sarkomaan puheenvuoroa voisi luonnehtia todelliseksi palopuheeksi naisten tasa-arvolle työpaikoilla. Hän jättikin siis Kokoomuksen ja koko muun opposition tukemana hallitukselle seuraavanlaisen välikysymyksen: "Miksi hallitus ei ole toiminut lupaustensa mukaisesti? Aikooko hallitus ryhtyä konkreettisiin toimiin asian hyväksi?"

Välikysymyksen esittämisen jälkeen loppuistunnon anti oli varsin rikkonainen. Päivi Räsänen (Paajasen kannattamana), Timo Soini (Vistbackan kannattamana), Sari Essayah ja Mikko Kuoppa esittivät - moneenkin kertaan - puhemiehen kannattamasta mietinnöstä poikkeavia ehdotuksia. Kaikki kuitenkin kaatuivat lukuisissa äänestyksissä, joita loppuistunnon aikana nähtiin arviolta kymmenkunta. Perussuomalaisten ehdotukselle ei varsinkaan löytynyt kovin montaa tukijaa; ehdotus kaatui pikaäänestyksessä selvin luvuin 138 - 2.

Istunnosta hyväksyttiin myös selonteko, äänestettiin mietinnöistä sekä esiteltiin lisätalousarvio. Kaikin puolin siis varsin tuhdinpuoleinen 20 minuuttia, etten paremmin sanoisi!

Istumajärjestys
Eduskunnan istumajärjestys (klikkaamalla pääset suurempaan versioon)

Lauttalintu



http://www.istuntosali.net
© 2006 M.M & J.L