Edellinen raportti | Seuraava raportti


14.5.2009 - Koira haudattuna

Koira on ihmisen paras ystävä, sanotaan. Tämän on oivaltanut myös perussuomalaisten Pentti Oinonen. Hänen lausuntonsa eduskunnassa tiistaina 12.5. homo- ja lesboparien perheen sisäisestä adoptio-oikeudesta tuntui herättävän enemmän keskustelua kuin Raija Vahasalon (kok.) häkävaroittimet– niitä kuitenkaan sen enempää väheksymättä. Oinonen oli siis kysynyt, josko ihminen voisi halutessaan ”avioitua rakastamansa hauvelin kanssa”, ja tästäkös meteli syntyi.

Hyppää väliotsikkoon: Demarit väsäävät välikysymystä





Muun muassa vasemmistoliiton Martti Korhonen sai kommentoida medialle Oinosen lausuntoa.



”Olihan se mauton rinnastus, mutta hän kerjäsi tätä. Onkohan Pentti katsonut liikaa amerikkalaisia sarjafilmejä?”, veistelee Oinosen puoluetoveri Veltto Virtanen. Hän arvelee adoptiolain olevan osa loogista jatkumoa vihreiden puolelta, ja on itse lain kanssa vähän kahden vailla. Adoptio on hänestä muutenkin monimutkainen asia, oli kyseessä homopari tai ei. ”Ihmisten luonteet täytyy tutkia. Mutta tietynlaisina roolimalleina vanhempien täytyy toimia.”

Eduskunnan kahvilassa lounastaa Virtasen lisäksi myös Istuntosalin Sopeutuja, kokoomuksen Arja Karhuvaara. Hänellä liikenee aikaa hieman pidempäänkin juttutuokioon liittyen muun muassa adoptiolakiin ja menneeseen kevääseen, joten Istuntosalin Sopeutuja-sarjan kolmas osa on luettavissa täällä [HAASTATTELU TULOSSA].

Samalla istuntosalissa on meneillään poikkeuksellisesti täysistunto, sillä kyselytunti pidetäänkin tänään vasta kello 18. Syynä tähän on Suomen ja Ruotsin hallitusten kokous Hämeenlinnassa, josta maamme ministerit pääsevät lähtemään vasta viiden maissa. Joten kello viiden täysistunto siirtyi tunnilla taaksepäin. Se tarjoilee tyypillistä eduskunnan arkipäivää: kokoomuksen Raija Vahasalo on aloittanut lakialoitteiden läpikäynnin puheella häkävaroittimista.

Demarit väsäävät välikysymystä
Kahvilassa istuvat myös SDP:n edustajat Maarit Feldt-Ranta, Pia Viitanen ja Tarja Filatov. Hekään eivät pahemmin Oinosen puheista innostuneet. ”Tässä kiteytettiin ne tietyt asenteet”, Feldt-Ranta tuhahtaa. Kolmikko tukee lakia, mutta Pia Viitanen muistelee ilmapiirin olleen jännittyneempi, kun eduskunnassa keskusteltiin taannoin samaa sukupuolta olevien parien rekisteröinnistä. ”Kun se äänestys meni läpi, poistuin istuntosalista ja itkin helpotuksesta. Otin sen hyvin vakavasti.”

SDP valmistelee välikysymystä 200 miljoonan työllisyyslisäbudjetista, mille myös muut oppositiopuolueet ovat näyttäneet vihreää valoa ”Hallituksen 19 miljoonaa on vain pisara meressä tarpeeseen nähden”, Tarja Filatov tähdentää viitaten hallituksen lisätalousarvioon.

”Hallitus on tehnyt traagisia virheitä ja nuorisötyöttömyys karkaa käsistä”, Pia Viitanen huokaa. Kolmikko on ymmällään hallituksen epäjohdonmukaisesta politiikasta, koska pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) ja valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) ovat monissa asioissa eri linjoilla. Feldt-Ranta (joka lausuntonsa jälkeen vastaa puhelimeen ja poistuu pöydästä) sanoo, että välillä tuntuu kuin johtava hallituspuolue olisikin kokoomus.

”Pääministeripuolelta on tullut samoja vaatimuksia kuin meiltä”, kertoo Pia Viitanen. Vanhanen oli muun muassa kokoomuksen puoluelehti Nykypäivän haastattelussa esittänyt, että kokonaisveroastetta voitaisiin nostaa. Hallitus tosin vaalikauden alussa päätti, ettei veroja nosteta, mutta onko verojen nostaminen sittenkin ainoa vaihtoehto elvyttää taantuvaa taloutta?

Viitanen kehuu puolueensa verolinjaa, ja ottaa esimerkiksi jäteveron. ”Miksi kunnalliset jätteenhuoltolaitokset maksavat veroa, mutta yksityiset eivät? Jos heitäkin ruvettaisiin verottamaan, saisimme siitäkin jo tuloja.” Hän painottaa, että joitakin veroja on järkevä nostaa, toisia taas ei. Eli lopullinen lääke lamaan on kuin onkin verojen nosto – ainakin demareiden mielestä.

Eurovaalit ja hallituksen EU-selonteko osuvat sopivasti samalle keväälle. Muun muassa Toimi Kankaanniemi (kd.) arvosteli selontekoa ”kritiikittömäksi ja idealistiseksi”, eikä tuomio ole mairitteleva SDP:nkään suunnalta: ”Nykyään on vain markkinoiden Eurooppa, maatalouden Eurooppa ja niin edelleen. Mutta missä on sosiaalinen Eurooppa ja ihmisten Eurooppa?”, Filatov kyselee.

Mutta mitä kävikään adoptiolaille? Perjantaina 15.5. – perussuomalaisen eduskuntaryhmän ollessa Seinäjoella viikonlopun puoluekokousta valmistelemassa – eduskunta hyväksyi lain selkein äänin 108-29.





Demarinaiset Tarja Filatov ja Pia Viitanen keskustelivat eduskunnan kahvilassa.



Lisää kuvia löytyy kuvasivulta.


Lisätty 16.5.2009 klo 0.56
Teksti: Mikael Mattila, ISTUNTOSALI.NET

Kuvat: Mikael Mattila



Keskustelu

Miä ajatuksia oheinen raportti herätti? Onko sinulla jotain lisättävää tai kommentoitavaa?
Kommentoi ja keskustele yllä olevaan raporttiin liittyen!

KOMMENTIN LÄHETYS

Kommentin tulee olla kirjoitettu asialliseen sävyyn, ja sen tulee liittyä aiheeseen. Kaikki kommentit oikoluetaan ennen julkaisua. Ylläpito pidättää oikeuden olla julkaisematta kommenttia, jos se jostain syystä katsoo sen aiheeseen liittymättömäksi tai muuten sopimattomaksi. Mös oikeus kommentin julkaisuun lyhennettynä pidätetään. Kun kommentoit Istuntosalissa, pyrithän käyttämään aina samaa nimimerkkiä (voit käyttää nimimerkkinä halutessasi myös omaa nimeäsi)! Kommentin kirjoittaja vastaa itse kirjoituksestaan. Oma nimi on annettava ylläpidon tietoon.

Väärällä henkilöllisyydellä esiintyvä on jäljitettävissä IP-osoitteen avulla.

Oma nimi (vain ylläpidon tietoon):


Nimimerkki:


Sähköpostiosoite:

KOMMENTTI:

Palaa takaisin Raporttiosion etusivulle tästä.

ISTUNTOSALI.NET © Mikael Mattila 2006-2009