Hyppää väliotsikoihin: Kriisistä toiseen? | Virtanen: "Medialla oma lehmä ojassa"
Vaalirahoitus puhutti eduskunnassa jo toista viikkoa, niin kyselytunnilla kuin kahvilassakin. Paria päivää aiemmin pääministeri Matti Vanhanenkin (kesk.) oli jo varoitellut mahdollisesta hallituskriisistä, kun kymmenet kansanedustajat olivat täysin laiminlyöneet rahoituslain noudattamisen. Kyseinen kohu on vain ajan myötä kasvanut, sillä media on tuonut esille koko ajan uusia vaalirahoituslakia kiertäneitä kansanedustajia.
Kyselytunnilla oikeusministeri Tuija Brax (vihr.) sai vastailla lakia koskeviin kysymyksiin. Hän väläytti tosin, että lakia voisi uudistaa jo kunnallisvaaleihin mennessä, vaikka totesikin uudistamisen olevan sen verran suuri hanke, että se kannattanee valmistella työryhmässä. Ministeri jatkoi myös hallituksen ”laulua” siitä, ettei vaalirahoituksessa tai sen vastaanottamisessa ei ole mitään väärää, mikä ollaankin jo kuultu moneen kertaan muiltakin hallitusedustajilta.
Ennen kyselytuntia toimitus tapasi kolme kansanedustajaa kysyen heiltä mietteitään vaalirahoituskohusta. Kohua kommentoivat Istuntosalin jo vakiokommentaattoreiksi muodostuneet Tommy Tabermann (sd.) ja Veltto Virtanen (ps.), mutta ehdin yhyttää ennen kokoomuksen ryhmäkokouksen alkua myös hallitusedustajan, valtiovarainministeri Jyrki Kataisen.
”Itselläni oli periaatteessa halvin kampanja ja minulla meni siihen noin tonni”, Virtanen valottaa omaa kampanjaansa. ”Joku sanoi minulle, että eihän tuota kukaan usko, joten ilmoitin summaksi kaksi tuhatta. Jokainen voi tajuta, että en näitä rahoja yhdeltä ole saanut.” Virtanen painottaa myös lakia, jossa mainitaan siis, että mikäli yksittäinen taho rahoittaa kansanedustajan vaalikampanjaa 1700:lla eurolla, on tämän tahon nimi ilmoitettava julkisesti.
Kriisistä toiseen?
Hallitus näyttää ajautuvan kriisistä toiseen, mennyttä vuotta silmälläpitäen. Syksyllä se paini Tehy-kohun ja 141-tuen kanssa, talvella taas Kemijärven tehtaan lakkauttaminen aiheutti päänvaivaa ja nyt kymmenet sen edustajat ovat jättäneet kertomatta vaalirahoituksestaan. ”Kyllähän se alkaa tuntua siltä, että hallitus on erikoistunut ei kriisien hallintaan, vaan kriisien tuottamiseen”, eduskunnan kahvilassa yhdessä avustajansa Ritva Penttosen kanssa istunut Tommy Tabermann naurahtaa. Jyrki Katainen ei tosin näe asiaa aivan samalta kannalta: ”Tämähän ei ole mikään hallituskysymys”, hän toteaa jämäkästi. Katainen näkee vaalirahoituslain uudistamisen koko eduskunnan asiana.
Vaikka Katainen pitääkin kohua koko eduskunnan asiana, ei hän kuitenkaan lähde spekuloimaan opposition mahdollisia ongelmia: ”Sekä opposition että hallituksen edustajat ovat täydentäneet esityksiään. Kokoomuksen osalta teimme viikko sitten päätöksen, että kaikki täydentävät mikäli tarvetta on, mikä näkyy siitä että meidän edustajat ovat olleet esillä.” Hän kuitenkin mainitsee joidenkin oppositioedustajien saaneen rahoitusta puoluejärjestöiltään, ”mutta eivät ole avanneet, mistä järjestöt ovat saaneet tukensa.” Tabermann taas ei usko oppositiossa samanlaista ilmenevän: ”Miksi elinkeinoelämä vasemmistoa rahoittaisi, eihän se muutenkaan ole niin innostunut?” Runoilija mainitsee myös, että tassa vaiheessa opposition sotkut olisi varmasti myös pengottu esille.
Veltto Virtanen ehdottaa, että lakia voitaisiin uudistaa sillä tavoin, että se pakottaisi kansanedustajat ilmoittamaan myös, mihin tuki on käytetty. ”Muutenhan tässä voi ajatella, että jos joku on saanut tuolta jostain 100 000 euroa, niin eihän niihin mainoksiin ole mennyt kuin parikymmentä tuhatta. Koska puolueethan saavat kauheat puoluetuet ja vaalimainostuet. Nekin mainostavat. Tämähän tarkoittaa sitä, että laitetaan ne loput omaan taskuun verottomina.”
Virtanen: ”Medialla oma lehmä ojassa”
Kansan luottamus hallitukseen on kohun takia varmasti laskussa. ”Valitettavasti tässä taitaa käydä niin. Mutta kyllä tämä on nyt yksinomaan itseaiheutettua”, Tommy Tabermann toteaa. Jyrki Katainen taas ei lähde arvioimaan luottamusta: ”Sen ihmiset arvioivat itse. Jos sähköpostia pidetään indikaattorina, niin yhden sähköpostin olen aiheesta saanut.” Hän arvelee keskustelua käytävän pikemminkin tiedoitusvälineiden ja muiden kansanedustajien kuin kansalaisten kanssa.
Median roolia kommentoivat myös Tabermann ja Virtanen. ”Lehdistä voi lukea paljon sellaista, että kaikki olevat syyllisiä”, Tabermann tuumaa. Hänestä kaikkia kansanedustajia ei pitäisi ruveta syyllistämään, ”koska on täällä niitäkin joilla on puhtaat paperit.” Virtanen on samaa mieltä: ” emme me kaikki kansanedustajat roistoja ole.” Hän tosin pitää Tampereen seudun mediaa puolueellisena. ”Aamulehti, joka kuulemma on kaikista puolueellisin lehti, tekee niin, että lehti-ilmoitukset ja mainokset ovat tietyille puolueille halvempia.” Hän kuitenkin katsoo tiedoitusvälineiden toimivan oikein, ja kehottaa niiden jatkavan samaa rataa, vaikka uskookin myös medialla olevan oma lehmä ojassa, ”sillä joitain puolueita on suosittu myös mainonnassa.”
SDP on näillänäkymin vetäytymässä tulevasta vaalirahoituskokouksesta. Miksi? ”Kai sitä varten, että demarit ovat ehdottaneet kattoa sille, kuinka paljon rahaa saisi käyttää vaaleihin. Hallituspuolueet eivät ole halukkaita siihen kattoon”, Tommy Tabermann arvelee. Joten kyseessä on jälleen hallitus-oppositio –vastakkainasettelu, joskin vihreät on tässä tapauksessa niin ikään opposition kannalla.
Tabermann vitsailee itsensä olevan syypää hallituksen kriiseihin: ”Sen jälkeen kun tulin tänne, niin täällä on ollut kriisi toisensa jälkeen, raha ja rakkaus ovat ihan sekaisin. Olisikohan syy minussa?” Hän kuitenkin vakavoituu, ja uskoo syyn juuri porvarihallitusta kohdanneelle rahoituskriisille olevan elinkeinoelämän rahoituspolitiikka: ”Se tuli massiivisella ilmoittelulla valtaan, ja nyt se alkaa näkyä ihmisille – kriisihän siinä syntyy. Monet kansanedustajat tulivat valtaan rahalla ja nyt se kupla puhkeaa.”
Mistä salailu sitten johtuu? Jyrki Katainen: ”Ollaan ajateltu, että vaalirahoituksessa olisi jotakin väärää.” Hän arvelee myös, etteivät tietyt yritykset tai ammattiyhdistykset halua rahoitusta saaneiden kansanedustajien nimiä tuotavan julkisuuteen. Veltto Virtanen on jokseenkin samoilla linjoilla Kataisen kanssa, ja arvelee häpeän olevan syynä: ”Näillä, jotka saavat suuria tukia, on huono omatunto. Toiset tekevät meille talkoohommia ja auttavat, kun toiset taas sopivat isolla rahalla isojen firmojen kanssa.” Tästä hän uskoo kansan pelästyvän, ja pitävän toimintaa epädemokraattisena. ”Raha tekee epädemokraattiseksi ja ahneeksi ja sairaaksi. Häpeäisivät!”
Lisää kuvia löytyy kuvasivulta.
Teksti: Mikael Mattila, ISTUNTOSALI.NET
Kuvat: Mikael Mattila
Palaa takaisin Raporttiosion etusivulle tästä.