Edellinen raportti | Seuraava raportti


Rahoituskysymys


Torstai 15.05.2008


Hyppää väliotsikkoon: "Nato, Nato, Nato", tariffit ja pankkikriisi

Toimitus oli reilun kuukauden tauon jälkeen seuraamassa kyselytuntia torstaina 15 toukokuuta. Päivän anti jäi muuten melko laihaksi, melko rauhallisen tunnelman vallitessa eduskunnassa. Kyselytuntikaan ei tuonut mukanaan mitään mullistavaa, mutta siitä voisi mainita pari sanaa:

Kyselytunnin keskustelluimmat aiheet käsitellään yleensä ensimmäisenä, eikä tämäkään torstai juuri poikkeusta tuonut. Oppositiojohtaja Eero Heinäluoma (sd.) aloitti keskustelun kysymällä lähiaikoina paljon tapetilla olleesta vaalirahoituslaista. Keskustan Timo Kallihan on joutunut mediaryöpytyksen kohteeksi jättämällä kertomatta 20 000:lla eurolla hänen kampanjaansa tukeneista tahoista. Kyselytunnilla pääministerinä poissa olleen Matti Vanhasen (kesk.) sijasta toiminut Jyrki Katainen (kok.) lupasi hallituksen selvittävän vaalirahoituslakia oikeusministeri Tuija Braxin (vihr.) johdolla, joka hänkään ei ollut kyselytunnilla paikalla.

Tapauksen ”syyllinen”, Timo Kalli käytti myös puheenvuoroja kertomalla muun muassa ehdokkaiden eri asemista ja sanoi, että vaalikampanjaa käydessä pitää varautua käyttämään myös omaa rahaa. Jyrki Katainen taas ei nähnyt vaalirahoituksen vastaanottamisessa mitään tuomittavaa. Vaalirahoituslain mukaan kaikista yli 1700 euron lahjoituksista on tiedotettava. Vasemmistoliiton Annika Lapintie taas oli epäuskoinen lain valvonnan suhteen ja Kataisen vastatttua, että kaikkien kampanjoiden läpikäyminen olisi liian työlästä eikä siihen ole edes tarvetta, sanoi Lapintie Kataisen perustelleen asiaa täsmälleen samalla tavalla myös lakia säädettäessä.

Kalli-kohu on saanut monet ministerit varpailleen, ja lähipäivinä he ovatkin kilvan kertoneet rahoittajistaan. YLE:n uutisten mukaan muun muassa ainakin Katainen ja puolustusministeri Jyri Häkämies (kok.) ovat saaneet noin 10 000:n euron lahjoituksia eri yhdistyksiltä, kuten Kehittyvien maakuntien Suomi ry:ltä (Häkämies) ja Helsingin Mekaanikontalolta (Katainen ja Häkämies). Muun muassa Ideaparkin omistaja Toivo Sukari on ollut mukana rahoitusprojektissa.

Matti Saarinen (sd.) taas herätti kohua ehdottamalla, että vaaleissa mentäisiin pitkien ehdokaslistojen suuntaan, kuten Ruotsissa. Tästä ideasta Katainen ei pitänyt, koska siinä puolueet saisivat päättää, ketkä ehdokkaat pääsevät sisään ja ketkä eivät.

Hallitus ja oppositio olivat yksimielisiä siitä, ettei vaalirahoitus ole huono asia. Kallikin totesi, että mikäli rahoitukset eivät olisi sallittuja, näyttäisi eduskuntakin varmasti kovin erilaiselta. Eli siinä mielessä vaalirahoitus on perusteltua. Toisaalta, monet sitä saavat ovat jo ennestään nimekkäitä kansanedustajia ja tuntemattomat ehdokkaat saavat harvoin mitään suurempaa tukea, joten olisiko lopputulos kuitenkaan kovin erilainen? Olisi myös hyvä tietää, miksi Kalli ei edelleenkään halua kertoa rahoittajistaan. Hän on perustellut päätöstään sillä, että koska laista ei voi saada rangaistusta, voi sen yläpuolella olla. Kovin vastuutonta ja ylimielistä käytöstä kepulaiselta, joka on antanut melko rehdin, joskin jokseenkin värittömän kuvan itsestään.





Keskustan edustajia kahvilassa ennen kyselytuntia.



”Nato, Nato, Nato”, tariffit ja pankkikriisi
Kyselytunnin toinen suurempi aihe oli vasemmistoliiton Esko-Juhani Tennilän esille ottama, jossa hän tiedusteli perusteluja Jyri Häkämiehen Nato-lausunnoille. Tennilä esitti asiansa hänelle tyypilliseen pisteliään humoristiseen tapaan: ”Ennen sanoitte Venäjä, Venäjä, Venäjä; nyt sanotte Nato, Nato, Nato.” Jyrki Katainen arvosteli koko eduskuntaa, mukaanlukien itseään, kovasanaisesti julkisen keskustelun puutteesta. Hänen mukaansa kansa on täysin tietämätön Natosta, mistä johtuu heidän negatiivinen asenteensa, ”ja se on meidän poliitikkojen vika.” Näinköhän porvarihallitus on viemässä Suomea Natoon, vaikka se kuulemma sanoutui jyrkästi irti Häkämiehen ”henkilökohtaisesta mielipiteestä”?

Kyselytunnilla kuultiin myös muun muassa Mikko Alataloa ja Markku Uusipaavalniemeä (molemmat kesk.). Alatalo kysyi ilmastotalkoiden syöttötariffeista, eli valtion sähkön takuuhinnoista. Kuten yleensä, tariffit tulisivat käyttöön uusiutuvalle energialle, näiden käyttöönoton edistämiseksi. Koska oli puhe uusiutuvasta energiasta, nousi esille myös toinen ääripää, eli ydinvoima. Pentti Tiusanen (vas.) kysyikin kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkariselta (kesk.), ovatko syöttötariffit ja ydinvoiman lisärakentaminen ristiriidassa, johon ministeri vastasi, etteivät nämä kaksi ole sidoksissa.

Uusipaavalniemi taas nosti esille mahdollisen talouskriisin, josta hän on varoitellut talousvaliokunnassa jo vuoden päivät. Curling-miehen kysymys oli muotoiltu jokseenkin hyvin, mutta puhuminen – tai enemmänkin lukeminen – sujui varsin takeltelevasti, mikä söi uskottavuutta. Kieltämättä viimeistään kyselytunnilla huomaa, ketkä osaavat tuoda asiansa esille ja ketkä eivät, puhumattakaan siitä, kenellä sitä kokemusta on. Ministeri Katainen kertoi, että eilisessä kokouksessa oli keskusteltu muun muassa mahdollisten pankkikriisien ehkäisemisestä. Uusipaavalniemi kehottikin, että pankkiasiat otettaisiin julkiseen keskusteluun ja viittasi 90-luvun alun pankkikriisiin, joka tuli yllättäen. Tätä Katainen piti hyvänä ideana.

Kyselytunnin jälkeen toimitus tapasi pikaisesti Sopeutuja-projektin toisen osapuolen, kokoomuksen Arja Karhuvaaran, joka oli muutama viikko sitten palannut Australian-matkaltaan, ja heti seuraavana päivänä kaatunut eduskunnan marmoriportaikossa, loukaten vasemman jalkansa. ”Menee jet-lagin piikkiin”, hän toteaa. ”Vasemman jalan pohjeen jänteestä lähti pala, vieden mukanaan myös luuta. Ensiksi luulin sen vain venähtäneen, ja kun fysioterapeutti olen, niin arvelin, että ei siinä mitään lääkäriä tarvita. Mutta kun jalka ei parantunut, niin piti mennä lääkäriin.” Hän luonnehtii kulunutta kevättä hirveäksi kiireiden takia, mutta uskoo ensi viikolla tahdin rauhoittuvan.



Keskustan Markku Uusipaavalniemi puhuu



Lisää kuvia löytyy kuvasivulta.


Teksti: Mikael Mattila, ISTUNTOSALI.NET
Kuvat: Mikael Mattila



Palaa takaisin Raporttiosion etusivulle tästä.

ISTUNTOSALI.NET © Jan Leineberg & Mikael Mattila 2006-2008