Edelliset kuvat | Seuraavat kuvat

Kuvia SDP:n puoluekokouksesta

Kuvien taustaa: Hämeenlinnan Verkatehtaalla järjestettiin SDP:n puoluekokous neljännenkymmenennenensimmäisen kerran 5-7.6. Tästä lähien joka toinen vuosi järjestettävässä kokouksessa puolue päätti muun muassa uudesta puheenjohtajasta, puoluesihteeristä ja varapuheenjohtajasta, sekä uudisti ohjelmaansa ja päätti tulevista kunnallisvaaleista.

Klikkaamalla pikkukuvaa pääset isompaan versioon. HUOM! Kuvat on tarkoitettu ensisijaisesti katsomista varten. Omaan käyttöön kuvia voi myös tulostaa, kunhan oikean alanurkan tekijänoikeusmerkintä näkyy. Jokaiseen Kuvasivustolla esiintyvään kuvaan omistaa tekijänoikeudet kyseisen kuvan kuvaaja, jos muuta ei mainita. Tarkempaa tietoa tekijänoikeuksista ja luvista kuvien muuhun käyttöön löytyy tästä.

Tällä sivulla on yhteensä:

39 KUVAA


Verkatehdas

Verkatehdas.

Posetiivi

Posetiivitaiteilija sisäänkäynnin vieressä.

Piha

Tehtaan keskuspiha.

Sali

Vanaja-sali, kokouksen päänäyttämö.

Lava

Vanaja-salin lava.

Eero Heinäluoma oli aamupäivällä vielä puheenjohtaja.

Ilkka Taipale piti tapansa mukaan värikään puheen Erkki Tuomiojan puolesta.

Myös Osku Pajamäki tuki Tuomiojaa.

Muita puhujia: Arto Bryggare.

Ehdokkaita puoluejohtoon: Tarja Filatov, Pia Viitanen, Jutta Urpilainen ja Miapetra Kumpula-Natri.

Maarit Feldt-Ranta Yleisradion haastattelussa.

Ensimmäisen kierroksen äänestys käynnissä: Tuula Haatainen.

Ensimmäisen kierroksen äänestys käynnissä: Jörn Donner.

Ensimmäisen kierroksen äänestys käynnissä: Osku Pajamäki.

Jutta Urpilainen hetkeä ennen ensimmäisen kierroksen äänestyksen loppua.

Miapetra Kumpula-Natri.

Liisa Jaakonsaari.

Maria Guzenina-Richardson.

Europarlamentaarikko Lasse Lehtinen.

Uusi Aika -lehti ennusti finaalikaksikon oikein.

Kuvaajia Vanaja-salin lavalla hetkeä ennen puheenjohtajakilvan tuloksen julkistamista.

Sali puhkesi raikuviin aplodeihin voittajan tultua selville. Eero Heinäluoma halaa työnsä jatkajaa, Jutta Urpilaista.

Eero Heinäluoma piti puheen Urpilaiselle.

Urpilainen piti itsekin kiitospuheen.

Erkki Tuomiojakin onnitteli ja halasi kilpakumppaniaan.

Urpilainen saapui ensimmäiseen lehdistötilaisuuteensa puolueen puheenjohtajana mukanaan SDP:n tiedottaja Matti Hirvola.

Lehdistötilaisuus käynnissä.

Lehdistötilaisuus käynnissä.

Urpilainen sai antaa lausuntoja lähes koko loppupäivän.

Niin ikään Tuomioja sai kommentoida tulosta tiuhaan tahtiin.

Ex-puheenjohtaja Eero Heinäluoma iltapäivällä.

Entinen puheenjohtaja, puhemies ja pääministeri Paavo Lipponen.

Toimittaja Tuomas Enbuske.

Uusi puoluesihteeri Ari Korhonen sai halauksen Jutta Urpilaiselta tuloksen tultua julki.

Korhosen kiitospuhe.

Ari Korhonen tai entiseltä puoluesihteeriltä Maarit Feldt-Rannalta lahjaksi sateenvarjon.

Ari Korhonen YLEn haastattelussa.

I varapuheenjohtaja Ilkka Kantolalla ja II varapuheenjohtaja Maria Guzenina-Richardsonilla oli riemu herkässä varapuheenjohtajavaalin tuloksen tultua selville.

Uusi puoluejohto: I vpj Ilkka Kantola, III vpj Pia Viitanen, ps Ari Korhonen, pj Jutta Urpilainen ja II vpj Maria Guzenina-Richardson.



Palaa takaisin Kuvaosion etusivulle tästä.

ISTUNTOSALI.NET © Mikael Mattila & Jan Leineberg 2006-2008