Kuvien taustaa: Eduskunnassa järjestettiin 11. huhtikuuta kautta aikojen kuudes Nuorten parlamentti. Tänä vuonna kymmenenvuotista taivaltaan juhlistavassa Nuorten parlamentissa peruskoululaiset tutustuvat päivän ajan kansanedustajan työhön ja eduskuntaan. Päivän ohjelmaan kuului muun muassa kyselytunti, jonka aikana kansanedustajien paikoilla istuneet nuoret saivat esittää kysymyksiä Vanhasen toisen hallituksen ministereille. Ohjelmassa oli myös puhemiehen vastaanotto valtiosalissa.
Klikkaamalla pikkukuvaa pääset isompaan versioon. HUOM! Kuvat on tarkoitettu ensisijaisesti katsomista varten. Omaan käyttöön kuvia voi myös tulostaa, kunhan oikean alanurkan tekijänoikeusmerkintä näkyy. Jokaiseen Kuvasivustolla esiintyvään kuvaan omistaa tekijänoikeudet kyseisen kuvan kuvaaja, jos muuta ei mainita. Tarkempaa tietoa tekijänoikeuksista ja luvista kuvien muuhun käyttöön löytyy tästä.
![]() |
Päivän alkajaisiksi oli tarjolla kansanedustajapaneeli. |
![]() |
Veltto Virtanen (ps.) paneelissa. |
![]() |
Nuoret harjoittelivat myöhempää täysistuntoa varten jo aamupäivällä. |
![]() |
Harjoitteluistunto toisesta kuvakulmasta.
![]() |
Edustajat saivat kokeilla sähköistä äänestysjärjestelmää käytännössä. |
![]() |
Harjoitusäänestyksen tulos näkyi valotaululla. |
![]() |
Istuntosalin keskikäytävä. |
![]() |
Harjoitusistunnon ajan puhemiehen paikalla istunut Keijo Koivukangas. |
![]() |
Eduskunnan kahvilassa oli tarjolla virvoitusjuomia. |
![]() |
Liikenne- ja viestintäministeri Anu Vehviläinen (kesk.) kahvilassa. |
![]() |
Vanhasen toisen hallituksen ministereitä kahvilassa. |
![]() |
Istuntosalin ”hälinää”. |
![]() |
Puhemies Sauli Niinistö käynnisti kyselytunti-istunnon puolilta päivin ja toivotti kaikki tervetulleiksi kuudenteen Nuorten parlametin istuntoon. |
![]() |
Yksi kyselytunnin aikana äänessä olleista edustajista. |
![]() |
Toinen kysyjistä. |
![]() |
Niin ikään yksi puheenvuoron pitäjistä. |
![]() |
Istunnon loppuosan kysyjä. |
![]() |
Nuorten parlamentti -edustajat äänestivät ydinvoiman lisärakentamista vastaan selvin numeroin. |
![]() |
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) vastaa edustajan kysymykseen. |
![]() |
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) äänessä. |
![]() |
Yleisölehterit täyttyivät kutsuvieraista ja istuntoa seuranneista kansanedustajista. |
![]() |
Täysistunnon jälkeen vuorossa oli puhemiehen vastaanotto valtiosalissa |
![]() |
Valtiosalin tarjoilupuolta. |
![]() |
Kruunuhaan yläastetta edustivat oppilaat Suvi Uotila ja Oskar Loisamo sekä opettaja Johanna Pankakoski. |
![]() |
Pääministeri Vanhanen otti ”varaslähdön” vappuun monien muiden tavoin juomalla simaa. |
![]() |
Oppositiojohtaja Eero Heinäluoma ja kulttuuriministeri Stefan Wallin keskustelevat. |
![]() |
Heinäluoma nuorten tentattavana. |
![]() |
Uusi ulkoministeri Alexander Stubb. |
![]() |
Perussuomalaisten kansanedustaja Veltto Virtanen sekä eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitinen. |
![]() |
Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin. |
![]() |
Kokoomuksen nykyinen puheenjohtaja Jyrki Katainen ja puolueen pitkäaikainen kansanedustaja ja eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen tapasivat valtiosalissa. |
![]() |
Riitta Uosukainen. |
![]() |
Niin ikään Uosukainen - entisen työtoverinsa seurassa. |
![]() |
Ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen. |
![]() |
Kokoomuksen Ben Zyskowicz nuorten keskellä. |
Palaa takaisin Kuvaosion etusivulle tästä.