Edellinen kolumni | Seuraava kolumni






05.06.2008 - Hullu kevät



Voi teitä, Arkadianmäen väki. Kylläpä teitä nyt riepotellaan. Parhaanne yritätte tehdä, mutta aina on joku näsäviisas känisemässä ties mistä hoitajien palkoista, Kemijärven tehtaista, tekstiviestiskandaaleista, uuniperunoista tai kalapuikkoviiksistä. Uusimpana valituksen aiheena on tämä turkasen vaalirahoitus. Vai että pitää kymmenien tuhansien vaalibudjetti julkistaa? Kovin vaikeaahan se on, kun puolella tätä rahoitusta saaneilla edustajilla ei näytä olevan aavistustakaan, mistä rahoitus on saatu. ”Kriisistä kriisiin”, lauloi jo Ismo Alankokin.

Keskustan eduskuntaryhmän johtaja Timo Kalli tuskin osasi aavistaa, minkälaisen lumipallon hän laittoi pyörimään suuren suunsa takia. Rumba on kestänyt jo kohta kuukauden, eikä loppua näy. Toisaalta Kalli teki palveluksen etenkin kansalle, koska hän - kiitos oman ylimielisyytensä - laittoi itsensä kuin muunkin hallituksen kertomaan rahoittajistaan. Ja näitä lusmuilijoita näkyi Kallin lisäksi olevan aimo liuta, pääosin keskustasta. Niinhän jo loppunut Itse Valtiaat –sarjakin puoluetta ironisoi ”kepulipuolueeksi”. Ja kyllähän nimikin sen jo kertoo – kepuli-sanaa ei voi kirjoittaa ilman kepua!

Jyrki Katainen kertoi haastattelussa minulle, ettei tämä ole pelkkä hallituskysymys. Hän on jokseenkin oikeassa, mutta jos verrataan SDP:n saamaa tukea kokoomuksen ja keskustan tukiin, voi sanoa tapauksen olevan hallituksen ongelma. SDP on tosin ollut melko vaitelias oman tukensa suhteen, eritoten puoluejohtaja Eero Heinäluoma. Mutta muita jaksetaan kyllä syytellä. Mutta mikäs siinä on muita syytellessä, onhan heillä sille hyvä syykin. Hehän saivat vallan vähänlaisesti tuota vaalitukea verrattuna keskustaan ja kokoomukseen. Ei ihme että sellainen vetää mielen matalaksi, ja kun vielä vaalitkin mennään häviämään.

Vaikka Heinäluomallakin on omat ongelmansa, on hän kuitenkin jälleen kerran onnistunut pysymään voittajana tässäkin tapauksessa. Voittajiin kuuluu myös tällä kertaa hallitusedustaja, nimittäin Jyrki Katainen. Minä olin kovin skeptinen vaalikauden alussa Kataisen uskottavuudesta, mutta hänestä on kehkeytynyt todellakin varmaotteinen ministeri sekä puoluejohtaja. Tässäkin tapauksessa hän on onnistunut esittämään asiansa jämäkästi.

Tapauksen häviäjät ovat keskustan leirissä; Matti Vanhanen ja nyt uutena tulokkaana puoluesihteeri Jarmo Korhonen. Vanhanen kiemurteli Merikukka Forsiuksen rahoituksen edessä ja Korhosen rooli Kehittyvien maakuntien Suomen perustamisessa on yhä perin epäselvä. Tällaisten tapahtumien valossa molemmat turvautuvat poliitikon ontuvimpaan aseeseen: hätävalheisiin. Korhosen lausunto oli jotenkin surkuhupaisa: ”Olin työhuoneessani vain kymmenen sekuntia.” Miksi KMS perustettiin hänen työhuoneessaan hänen tietämättään? Väitteessään hän antaa itsestään kovin huolimattoman kuvan...

Vanhanen on toisaalta ihan oikeassa, että on valmis uusiin eduskuntavaaleihin. Hallitus on lyhyen elinikänsä aikana ollut mukana monessa kriisissä, puhumattakaan, että ulkoministeri on jo vaihtunut naisseikkailujen takia. Mutta Matti se vain istuu paikallaan kuin mikäkin toteemi, vaikka hänen touhunsa oli ehkä vieläkin pahempaa hölmöilyä kuin Kavervan tapaus. Mutta koska Vanhanen on puolueessaan herra ja hidalgo, niin miksi hän nyt itseään rupeaisi erottamaan... Yllättävää silti, että juuri hän ei pidä uusia eduskuntavaaleja huonona ideana. Siitä huolimatta hän kieltäytyy tekemästä pääministerin ilmoitusta, vaan kehottaa oppositiota tekemään välikysymyksen. Tämä kertonee siitä, että myös Vanhanen on mukana KMS:n toiminnassa – mikä ei ole yhtään yllättävää, onhan yhdistys käytännössä kepun muodostama.

Käsittämättömintä koko sotkussa on monien rahoitusta saaneiden edustajien täydellinen tietämättömyys lahjoittajien lähteistä. Etenkin Paula Lehtomäen kommentti, ettei hänen edes tarvitse tietää lähteitään, oli kohtalaisen typerä. En enää yhtään ihmettele opposition väitteitä hallituksen ylimielisyydestä... Toinen käsittämätön asia on myös lahjoittajat itse, etenkin Nova-group, jonka monet jäsenet ovat syyllistyneet veropetoksiin. Ties mistä kuubalaisista huumekaupoista Lehtomäkikin on kymppitonninsa saanut?

KMS:n Kyösti Kakkonen taas lobbasi ehdokkaita, Kansan Uutisten mukaan ”oikeita ihmisiä” eduskuntaan – rahalla. Ironista, että porvarihallitus leimaantuu näinkin pahasti porvarihallitukseksi, kun moni edustaja käytännössä osti paikkansa eduskunnassa. Hassua vain, että kyseessä ei suinkaan ollut kokoomuslaisia, vaan keskustalaisia. Kepulaisetko tässä niitä riistoporvareita ovatkin? Puhumattakaan, että nämä vaalirahoituksethan olivat monelle edustajalle suoranainen tulonlähde. On totta, että kymppitonneja KMS:ltä saaneet edustajat varmasti rahoittivat ahkerasti myös kampanjaansa, mutta en yllättyisi, jos (leijonan)osa näistä rahoista olisi mennyt omiin taskuihin – onhan puolueillakin omat mainoskampanjansa...

Pari sanaa vielä SDP:n puoluejohtajapelistä. Huomenna perjantaina olisi tiedossa reissu Hämeenlinnaan seuraamaan muun muassa uuden puoluejohtajan ja –sihteerin valintaa. Valitettavaa mutta totta on se, että Eero Heinäluoma saisi oikein hyvin jatkaa virkaansa puoluejohtajana. Vaikka hänkään ei ole työssään loistanut, on hän silti parempi vaihtoehto kuin kaikki muut. Kenelläkään ei tunnu olevan minkäänlaista paloa tai auktoriteettia hommaan, ei edes ennakkosuosikeilla, Erkki Tuomiojalla ja Tarja Filatovilla. Lähtökohdat puolueen uudistamiseksi eivät ole järin mainiot.




Palaa takaisin Kolumniosion etusivulle tästä.

ISTUNTOSALI.NET © Jan Leineberg & Mikael Mattila 2006-2008