Haastattelut: EI HAASTATTELUITA
Tänään – neljäntenä päivänä lokakuuta – on aika tuoda itse sivustollakin julkisesti esiin se, mitä on Istuntosalin blogeissa jo hetken aikaa pohdittu. Osa kävijöistä on ehkä jo ihmetellyt, ettei Istuntosaliin ole tullut uutta materiaalia muutamaan viikkoon, ja on aika selvittää hieman asiaa sivustomme lukijoille.
Asia on nimittäin niin, että kun eduskunnan syysistuntokautta on kulunut kohta jo kuukausi, on Istuntosali.net:in toimitus vieläkin täysin toimettomana. Istuntosalin toimitus ei ole saanut täksi syksyksi vielä lehdistön kulkulupaa eduskuntaan, eikä tällä hetkellä ole tarkkaa tietoa, onko tilanne tilapäinen. Sivuston toiminta on joka tapauksessa tällä hetkellä jäissä sen suhteen, ettei haastatteluita ja toimitustyötä eduskunnan tiloissa kyetä tekemään.
Sivuston toinen vuosi on alkanut hieman vastoinkäymisten sävyttämänä. Istuntosaliin on ilmestynyt toisen vuoden ensimmäisen kuukauden aikana toistaiseksi vain yksi raportti kyselytunnista (mielenosoitusraportin ohella) – tuo ensimmäinen kyselytuntitorstai on ollut toistaiseksi ainoa kerta tänä syksynä, kun olemme päässeet eduskuntaan sisään.
Uutta materiaalia – tämän raportin lisäksi – ei siis valitettavasti meillä ole sivustolle tarjota. Raportteja eduskunnan istunnoista kuin edustajien haastatteluja ja kuviakin jäämme kaipaamaan ja odottamaan. Toivotaan, että tästä syksystä ei tulisi kuitenkaan täysi pannukakku – vaan pelkkä puolikas sellainen. Toivossa on hyvä elää…
Istuntosalin perustajat ja tekijät ovat asian johdosta mietteliäitä sivuston tulevaisuuden suhteen, ja niin kauan kuin lupa on hyllyllä, ei Istuntosali pysty valitettavasti kilpailemaan muiden tiedotusvälineiden kanssa kotimaan politiikan uutisoinnissa. Yritämme kuitenkin jatkaa sivuston toimintaa toistaiseksi muilla tavoin, eduskunnan ulkopuolella.
Tämänkin torstainen kyselytunti jäi saavuttamattomiimme, ja valitettavasti joudumme kyselytuntiraportin sijasta kirjoittamaan jotain aivan muuta. Jäämme kuitenkin odottamaan mitä tuleman pitää – ja kuten edellä jo sanottua – toivossa on hyvä elää…
Teksti: Jan Leineberg, ISTUNTOSALI.NET
Palaa takaisin Raporttiosion etusivulle tästä.