Haastattelut: Tommy Tabermann (sd.) | Tarja Filatov (sd.)
Syyskuun kolmantenatoista pidettiin eduskunnan syysistuntokauden ensimmäinen kyselytunti. Toimitus oli vaarassa jäädä ulos koko tapahtumasta, sillä jälleen kerran meillä oli ongelmia sisäänpääsyn kanssa. Itse asiassa meidät oli käännytetty ovelta jo tiistaina, emmekä silloin voineet ottaa yhteyttä toimituspäällikkö Marjo Timoseen, sillä hän sattui olemaan työmatkalla. Tänään meillä oli taas suuria ongelmia saada häneen yhteyttä, mutta lopulta tavoitimme hänet eduskunnan vaihteen kautta. Koska kuulemma meidän tapaustamme pidetään niin erikoislaatuisena (mikä toisaalta on ihan ymmärrettävää), emme saaneet vieläkään pysyvää lehdistölupaa, mutta Timonen laski meidät sisään tämän päivän ajaksi.
Joten alkuvaikeuksien jälkeen pääsimme kuin pääsimmekin sisään. Vanhasta tottumuksesta suuntasimmekin heti kahvilaan, joka olikin melko tyhjä, sillä ryhmäkokoukset olivat juuri alkaneet. Tapasimme kahvilassa tosin vanhan tuttumme, Perussuomalaisten Veltto Virtasen.
Ennen istuntoa emme tavanneet juuri kansanedustajia, mutta sen sijaan törmäsimme mm. Nelosen ja Helsingin Sanomien politiikantoimittajiin, Pasi Tuohimaahan ja Matti Mieloseen. Tuohimaata olimme nähneet monesti kevään aikana, mutta Mielosen tapasimmekin ensimmäistä kertaa sitten HS:n vaalimarkkinoiden. Hän päättikin kirjoittaa meistä blogiinsa, joka löytyy täältä.
Tapaamisen jälkeen kiirehdimmekin sitten istuntosaliin, jossa kyselytunti oli juuri alkanut. Kiihkeän keskustelun aiheena oli puolustusministeri Jyri Häkämies (kok.) ja hänen lausuntonsa Venäjästä Yhdysvaltain-vierailullaan. Häkämies saikin osakseen huomattavasti kritiikkiä - etenkin oppositiolta, mikä taas toisaalta ei yllättänyt. Mm. Kristillisdemokraattien Bjarne Kalliksen mielestä tämä “Venäjä, Venäjä, Venäjä” pilasi hyvän puheen. Hän tiedusteli Häkämieheltä myös, luuleeko hän että Ranskan pääministeri Nicolas Sarkozy tai Saksan liittokansleri Angela Merkel sijoittavat Venäjän vaaralliseksi. Kallis itse piti ääri-islamilaisia liikkeitä Venäjää suurempana uhkana Euroopan turvallisuudelle.
Häkämies sai siis olla paljonkin äänessä, lähinnä puolustellessaan sanomisiaan, vaikka myönsikin pariin otteeseen että kritiikki on aiheellista. Hän puolusteli puheitaan mm. sillä, että hän mainitsi Venäjän vasta silloin kun oli puhumassa Suomen lähiympäristöstä. “Jos olisin jättänyt Venäjän täysin mainitsematta, olisi sitä varmasti ihmetelty enemmän”, hän perusteli. Tähän Vihreiden Pekka Haavisto vastasi kysymällä, miksi Häkämies mainitsi uhaksi vain Venäjän, ja ihmetteli puheen yksipuolisuutta.
Myös entinen opetusministeri, SDP:n Antti Kalliomäki, kommentoi asiaa: “Suurvalta on aina haaste - joskus hyvässä, joskus pahassa.” Kalliomäki kritisoi valtiovarainministeri Jyrki Kataista siitä, ettei hänen puheissaan ole sisältöä, ja vertasi hänen puheitaan “Kekkosen ja Paasikiven aikaiseen fraasien toisteluun.”
Kyselytunnin aikana menimme käymään myös istuntosalia kiertävällä pyörökäytävällä seuraamassa istuntoa ja eduskunnan kahvilassa. Kahvilassa tapasimme Kokoomuksen Arja Karhuvaaran avustajan, Johannes Toepferin. Puhuimme hänen kanssaan mm. Karhuvaaran tulevista töistä ja avustajan vastuusta. Kyselytunnin päätyttyä kansanedustajia alkoi virrata kahvilaan (joskin osa edustajista jäi vielä istuntosaliin budjettineuvottelujen takia), ja pääsimme päivän aikana ensimmäistä kertaa tositoimiin. Saimme kiinni kaksi SDP:n edustajaa, Tommy Tabermannin ja Tarja Filatovin, jotka kommentoivat kyselytuntia ja tulevaa syksyä seuraavanlaisesti:
Tommy Tabermann:
Tabermann ei päässyt puhumaan kyselytunnin aikana, mutta piti syyskauden ensimmäistä kyselytuntia sisällöltään mielenkiintoisena. Hän otti myös puheeksi budjettineuvottelut, joiden hän ennustaa kestävän ainakin koko ensi viikon. Kyselytunnin pääaihetta - Häkämiehen lausuntoa Venäjästä USA:n vierailullaan - hän kommentoi seuraavasti: “Minun mielestäni tämä oli selvä yritys saada Suomi Natoon, sillä siihen suuntaanhan kokoomuksen politiikka on menossa. Jos asiasta äänestettäisiin, niin minä painaisin ‘ei’ -nappia.” Hän uskoo, että Suomea oltaisiin viemässä Natoon jo syksyn aikana. “Mutta en usko että se tulee onnistumaan.”
Tämä SDP:n tuore edustaja sanoo syksyn aikana ajavansa ainakin kulttuurityöntekijöiden ja taiteilijoiden asioita, sillä hän näkee heidän sosiaaliturvansa olevan liian heikolla pohjalla. Hän arvelee myös ottavansa kantaa tuleviin budjettineuvotteluihin, ja suunnittelevansa kysymyksiä tuleville kyselytunneille.
Tarja Filatov:
Filatov piti outona, että ensimmäisellä kyselytunnilla Jyrki Katainen “puhui asioita jotka eivät pidä paikkaansa. Hän väitti että tämä tasa-arvotupokysymys on nyt jotenkin ensimmäistä kertaa edustettuna.” Filatov muistaa, että asiasta puhuttiin myös edellisen hallituksen aikana. “Se osoittaa vain sen, ettei hän oikein tunne työmarkkinapolitiikan historiaa, eikä edes lähihistoriaa - eli viime vuosien tapahtumia. Harvoin olen kuullut tuossa istuntosalissa vääristeltyä totuutta.”
Filatov on samaa mieltä Tabermanin kanssa siitä, että Häkämiehen lausunto saattoi olla yritys saada Suomi Natoon. Hänkin kummastelee sitä, että asiasta piti mennä Yhdysvaltoihin asti puhumaan: “Meille kuitenkin Venäjä on kumppani, ja jos on jotain sanottavaa, pitäisi sanoa se heille suoraan. Ei siinä ole järkeä, että mennään toiselle puolelle maailmaa sanomaan, ettei meidän naapurimme toimi niin kuin voisi olettaa.”
SDP:n politiikkaa on kritisoitu vanhanaikaiseksi, ja sitä pidettiin yhtenä syynä vaalihäviöön. Minkälaiset mahdollisuudet puolueella olisi uudistaa politiikkaansa juuri oppositiossa? “Ajatellaan nyt tätä edellistä tulopoliittista ratkaisua. Siinä todellakin naisvaltaiset kunta-alat saivat paljon enemmän kuin mitä tämä hallitus edes lupaa tällä hetkellä”, Filatov kritisoi. Hän ei pidä edellisen hallituksen toimia “vanhana tai huonona politiikkana”, vaan toteaa, että mikäli nykyinen hallitus pääsisi samankaltaisiin ratkaisuihin, olisi se harppaus oikeaan suuntaan. “Mutta aina puolueen pitää uudistua. Oppositio on siinä mielessä hyvä paikka uudistua, koska siellä voi olla ihan sitä mieltä kuin on. Hallituksessa joutuu taas tekemään paljon kompromisseja.”
Filatov toivoo tulevalta syksyltä lähinnä keskustelua naisvaltaisten palkka-alojen palkankorotuksista. “Se ei koske pelkästään tätä hoitajien keskustelua, vaan kyllä täällä Suomessa on paljon muitakin aloja, joissa naiset saavat todella pientä palkkaa”, Filatov kommentoi. Esimerkkeinä hän mainitsee mm. siivoojat, tarjoilijat ja kaupanmyyjät. “Budjetti ainakin mahdollistaa sen, että meillä on mahdollista myöntää korotuksia niin lähihoitajille kuin siivoojillekin.” Filatov mainitsee ajavansa itse syksyn aikana ainakin ympäristöasioita: “Toivon, että voisimme päätyä ratkaisuihin joilla löydämme tähän ilmastohaasteeseen tehokkaampia keinoja. Meidän pitäisi myös keksiä, miten nämä ympäristöverot - joista on puhuttu - tullaan kohdentamaan, sillä ne ovat sellaisia veroja että niillä on todella suuri tulonjakovaikutus.”
Filatovin haastattelun jälkeen tapasimme vielä lyhyesti Arja Karhuvaaran. Hän ei valitettavasti pahemmin ehtinyt puhua kanssamme, sillä hän oli - yhdessä muun eduskunnan kanssa - menossa puoli seitsemältä alkavaan elokuvanäytökseen. Pari sanaa ehdimme tosin vaihtaa, ja otimme hänestä myös kuvan, johon mahtui myös mukaan sisäministeri Anne Holmlund (niin ikään kok.).
Koska eduskunta oli jo kiirehtimässä tulevaan elokuvanäytökseen, pidimme järkevänä myös itse lähteä. Vaikka alussa olikin ties mitä ongelmia, jäi päivästä kuitenkin ihan positiivinen jälkimaku. Kieltämättä Veltto Virtanen oli oikeassa sanoessaan keväällä, että se mitä silloin näimme ei ollut oikeaa eduskunnan arkea, sillä tämä tämänpäiväinen tosiaankin oli aavistuksen verran hektisempää menoa. Eli näin ovat edustajatkin jo päässeet kiirehtimään lukuisten asioidensa kanssa ja uuden vaalikauden ensimmäinen syysistuntokausi on saatu käyntiin. Syksystä tulee varmasti mielenkiintoinen - eikä vähiten sen takia, että keskustelu budjetista tulee kiihtymään. Se, mihin hallitus opposition painostuksella tulee päätymään, jää nähtäväksi, mutta asioiden kehittymisen seuraaminen tulee varmasti olemaan kiinnostavaa!
Lisää kuvia löytyy kuvasivulta.
Teksti: Jan Leineberg (raportti) & Mikael Mattila (haastattelu), ISTUNTOSALI.NET
Kuva: Mikael Mattila
Palaa takaisin Raporttiosion etusivulle tästä.