Haastattelut: Timo Soini (ps.)
Kuten varteenotettavan median toimeenkuvaan kuuluukin, oli myös Istuntosali heti istuntokauden alusta mukana eduskunnan toiminnassa. Olimme käsittäneet, että eduskunnan portailla olisi jonkinlainen mielenosoitus, ja käsityksemme osui oikeaan. Sillä paikalla oli kuin olikin satamäärin ihmisiä osoittamassa mieltään sairaanhoitajien palkankorotuksen puolesta. Kampanja näytti kulkevan nimellä “Tahdon asia”, sillä kyseiset sanat oli painettu sekä yhteen suureen lakanaan että monien sairaanhoitajien päällä oleviin paitoihin. Paikalla oli sairaanhoitajien lisäksi muita ihmisiä ja oppositiokansanedustajia. Saapuessamme paikalle mikrofonin varressa oli Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini. Paikalla puhuivat Soinin lisäksi mm. Veltto Virtanen ja Pentti Oinonen (molemmat ps.), sekä Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki. Puheenaiheenahan oli siis sairaanhoitajien palkankorotukset, jotka nostivat suuria keskusteluja niin ennen vaaleja kuin niiden jälkeenkin. Hallitus oli kuitenkin ottanut sanojaan takaisin vaalien jälkeen, eikä puhuttua korotusta tulisi tapahtumaan - ainakaan niin suuressa mittakaavassa, kuin mitä ennen vaaleja luvattiin.
Oppositioedustajien puheet saivat paikalla olleelta väkijoukolta suuret suosionosoitukset, ja ne loivat varmasti paineita hallitukselle. Toimitus haastatteli tapahtuman jälkeen Timo Soinia, joka luonnollisesti oli tyytymätön hallituksen toimiin:
“Minä olin yksi niistä jotka istuivat TV:ssä illasta toiseen lupasi muiden eduskuntapuolueiden kanssa että nyt annetaan hoitajille enemmän palkkaa.” Valtiovarainministeri Jyrki Katainen oli selittänyt asiaa sillä, että hoitajien palkankorotuksiin palattaisiin vaalikauden lopulla, johon Soini totesi että sympatia juuri nyt on hoitajia kohtaan kaikista suurin. “Nyt olisi oikea hetki nostaa palkkoja, sillä tässä on luotu kovat odotukset, ja ne täytyy pystyä lunastamaan.” Soini painottaa, että päätöksiä on tehtävä nyt.
Hän uskoo, että paine hallitusta kohtaan on suuri, mutta ei ole varma onko se riittävän suuri. “Tässä on ikävintä se, että toiset ammattijärjestöt eivät hyväksy sitä että joku saisi nyt enemmän kuin he. Solidaarisuudesta puhutaan aina, ja nyt parasta solidaarisuutta olisi se, että nämä järjestöt jotka saavat sen kahdeksan prosenttia, tyytyisivät siihen, ja sanoisivat että nyt annetaan hoitajille loput.” Soini uskoo, että oppositio on yksimielinen asiasta. “Myös demarit, nyt kun ne syöstiin vallasta.” Hän on kuitenkin kriittinen SDP:tä kohtaan, ja toteaa että puolueella oli yksitoista vuotta aikaa hoitaa näitä asioita, mutta mitään ei tapahtunut.
Puolueen puheenjohtajana Soini lienee oikea henkilö kommentoimaan Perussuomalaisten suunnitelmia tulevasta syksystä. Hän kertoo, että puolue tulee panostamaan juuri pienituloisiin ihmisiin: “Se on se tärkein, meidän pitää pystyä takaamaan hyvinvointi maassamme. Toinen tärkeä asia on se, viedäänkö Suomi Natoon vai ei. Ja tietysti EU:n järjettömyydethän ovat aina asialistalla.”
Soini puhuu lähes innostuneesti, kun hän kertoo asioiden pääsevän vauhtiin syksyn aikana: “Nyt tulee budjetti ja nyt alkaa hallitukselta tulemaan lakiehdotuksia. Tämä kevät oli sellaista jälkihöyryä, mutta nyt on paljon pöydällä. Uskon, että syksystä tulee työntäyteinen ja vilkas.”
Lisää kuvia löytyy kuvasivulta.
Teksti: Mikael Mattila, ISTUNTOSALI.NET
Kuva: Mikael Mattila
Palaa takaisin Raporttiosion etusivulle tästä.