Haastattelut: Bjarne Kallis (kd.) | Sari Essayah (kd.) | Päivi Räsänen (kd.)
Viikolla 34 oli toimituksella muutakin tekemistä kuin eduskunnan avoimet ovet. Nimittäin torstaina 23.8. Kristillisdemokraateilla oli Esplanadin puistossa tapahtuma, jossa puoluemateriaalin lisäksi tarjottiin kahvia ja limsaa. Istuntosali yhytti kolme puolueen edustajaa, Bjarne Kalliksen, Sari Essayahin ja Päivi Räsäsen.
Bjarne Kallis:
Ex-puoluejohtaja Kalliksen mielestä vaalikausi ei kunnolla ole vielä edes käynnistynyt: ”Menokehyksistä nyt ollaan suurin piirtein päästy ymmärrykseen, mutta syksyllä nähdään sitten budjetti”, hän ennustaa tulevaa. Kristillisdemokraatit jäi oppositioon, ja näin ollen heidän työnään nyt seuraavan kolmen ja puolen vuoden aikana on kyseenalaistaa hallituksen päätöksiä. Hän kommentoi tuota paljon puhuttua hallituksen vaalilupausten toteuttamista seuraavasti: ”Muun muassa opintotuen nostamisesta ja perintöveron ainakin osittaisesta poistamisesta on oltu yksimielisiä, ja ne ovatkin toteutumassa.” Mutta esimerkiksi tasa-arvotupokysymystä ja lapsilisien korotukseen kohdistuneita lupauksia hän väittää petetyiksi. ”Mutta yksimielisistä asioista ollaan taas pidetty kiinni.”
Kalliksen mielestä Kristillisdemokraatit tulee oppositiossa esittämään parempia vaihtoehtoja hallituksen esityksille. ”Oppositio on aivan yhtä tärkeä kuin hallituskin. Sillä jos olisi olemassa vain hallitus, seuraisi se vallan väärinkäyttöön”, hän tuumii. Kallis kertoo myös yhteistyön muiden oppositiopuolueiden välillä olevan tiiviimpää kuin aikaisemmin. ”Toivon että puolueet kerääntyisivät säännöllisin väliajoin suunnittelemaan esimerkiksi uusia välikysymyksiä.” Vasemmiston ja SDP:n vaalihäviötä hän taas analysoi seuraavasti: ”Koska kansa oli tyytymätön hallituspuolueisiin, ne hävisivät, kun taas oppositio voitti. Oppositio oli yksinkertaisesti onnistunut esittämään parempia vaihtoehtoja.” Kansa oli Kalliksen mielestä tyytymätön SDP:hen puolueena, sillä ”he eivät ole onnistuneet uudistamaan politiikkaansa juuri millään saralla näiden 12 hallitusvuoden aikana.”
Lopuksi Kallis esitti mielipiteitään lähestyvistä kunnallisvaaleista ja menneistä eduskuntavaaleista. ”Valmistautuminen kunnallisvaaleihin on jo alkanut, julkistamme vaaliohjelman talvella.” Eduskuntavaalimenestystä hän ei pitänyt pettymyksenä: ”Emme menettäneet paikkoja, mutta emme saaneet lisäpaikkojakaan. Olen kuitenkin tyytyväinen että säilytimme nykyisen paikkamäärämme.”
Sari Essayah:
90-luvulla maailmanluokan kävelijänä tunnettu Sari Essayah oli eduskunnassa yhden kauden, mutta putosi sieltä kun Kristillisdemokraatit hävisi yhden paikan vihreille. ”Toki tuo tippuminen harmittaa. 8000:sta äänestä huolimatta en päässyt sisään, joten tässä voidaan verrata Tarja Cronbergin tapaukseen ja sanoa että systeemi petti”, nykyään puoluesihteerinä toimiva Essayah harmittelee. Hän sanookin olevansa mukana oikeusministeriön selonteossa, jolla ääntenlaskujärjestelmää voisi muuttaa. Hän tosin arvelee itsensä ja Cronbergin olevan hyviä esimerkkejä siihen, että kyseiseen ongelmaan herättäisiin. Essayah sanoo myös putoamisensa olleen jossain määrin yllätys: ”Tietenkin vaadittiin enemmän ääniä kun emme olleet nyt vaaliliitossa, mutta kyllä tuo 58 ääntä jää harmittamaan.” Mahdollisesta kunnallisvaaliehdokkuudestaan hän ei vielä mene sanomaan mitään, mutta pitää kotikuntansa Paimion kolmea valtuustopaikkaa hyvänä suorituksena. Virkaansa puoluesihteerinä hän kuvailee seuraavasti: ”Pyrin tekemään parhaani, ja keskityn nyt KD:n omaan työhön. Eduskuntaryhmässä on paljon kokenutta porukkaa, joten osallistuessani puoluekokouksiin, on helppo puhua kun kaikki ovat asiantuntevia.”
Päivi Räsänen:
Liittyen vaalimenestykseen oli puheenjohtaja Päivi Räsänen kokolailla samoilla linjoilla Kalliksen kanssa. "Siitä olen tosin huolestunut, että väestön ikääntymisen ongelmia ei huomioida, ja näin ollen eriarvoisuus on vaarassa kärjistyä", hän lisää. Hän kertoi puolueen tavoitteen olleen 10 paikkaa, joten hän piti tulosta siinä mielessä pettymyksenä. "Täytyy kuitenkin olla tyytyväinen että paikkamäärä säilyi samana." Myös Räsänen arvioi oikeiston voittoa ja vasemmiston häviötä: "SDP oli vallassa kolme kautta. Sen aikana köyhyys on lisääntynyt ja tuloerot ovat kasvaneet, joten tappio oli väistämätön." Räsäsen mielestä on vaikeaa olla vakuuttava, jos on ollut 12 vuotta hallituksessa. Hallituslupauksia hän ei vielä sano tuomitsevansa, mutta on huolestunut, ettei valtiotalouden kehyksissä näy suunnitelmia vanhustenhoitoon.
Kristillisdemokraattien 'mainostama' idea perheministeristä ei näissä vaaleissa toteutunut. Räsänen pitää vahinkona, ettei tämä vieläkään toteutunut, sillä hän painottaa, että perheissä on Suomen tulevaisuus. "Toki perheiden asioita hoidetaan eduskunnassa, mutta asiaan erikoistunut ministeri voisi vielä korostaa asiaa."
Lisää kuvia löytyy kuvasivulta.
Teksti: Mikael Mattila, ISTUNTOSALI.NET
Kuva: Mikael Mattila
Palaa takaisin Raporttiosion etusivulle tästä.