Edelliset kuvat | Seuraavat kuvat

Kuvia eduskunnan 100-vuotisjuhlasta

Kuvien taustaa: 23. toukokuuta 2007 oli kulunut täsmälleen 100 vuotta Suomen ensimmäisen eduskunnan ensimmäisestä istunnosta. Tämän kunniaksi eduskunnassa järjestettiin juhlaistunto, jota kunnioittivat läsnäolollaan muun muassa presidentit Tarja Halonen ja Mauno Koivisto.
Lisää aiheesta

Klikkaamalla pikkukuvaa pääset isompaan versioon. HUOM! Kuvat on tarkoitettu ensisijaisesti katsomista varten. Omaan käyttöön kuvia voi myös tulostaa, kunhan oikean alanurkan tekijänoikeusmerkintä näkyy. Jokaiseen Kuvasivustolla esiintyvään kuvaan omistaa tekijänoikeudet kyseisen kuvan kuvaaja, jos muuta ei mainita. Tarkempaa tietoa tekijänoikeuksista ja luvista kuvien muuhun käyttöön löytyy tästä.

Tällä sivulla on yhteensä:

14 KUVAA


Istuntosalin 'hulinaa' vielä hetki ennen istuntoa

Istuntosalin "hulinaa" vielä hetki ennen istuntoa

Istuntosali ennen istunnon alkua

Istuntosali ennen istunnon alkua

Puhemies Sauli Niinistö aloittaa istunnon

Puhemies Sauli Niinistö aloittaa istunnon

Osa eduskunnan henkilökunnasta oli myös seuraamassa istuntoa

Osa eduskunnan henkilökunnasta oli myös seuraamassa istuntoa

Entisistä kansanedustajista paikalla oli mm. Vasemmistoliiton Outi Ojala

Entisistä kansanedustajista paikalla oli mm. Vasemmistoliiton Outi Ojala

Sopeutuja-projektin kauttakin tuttu kokoomuksen Arja Karhuvaara

Sopeutuja-projektin kauttakin tuttu kokoomuksen Arja Karhuvaara

Pekka Ravi (kok.)

Pekka Ravi (kok.)

Bjarne Kallis (kd.)

Bjarne Kallis (kd.)

Ville Niinistö (vihr.)

Ville Niinistö (vihr.)

Annika Lapintie (vas.)

Annika Lapintie (vas.)

Tasavallan presidentti Tarja Halonen oli miehensä Pentti Arajärven kanssa katsomassa istuntoa. Halosen ja Arajärven vieressä istui taas Koiviston pariskunta - Mauno ja Tellervo

Tasavallan presidentti Tarja Halonen oli miehensä Pentti Arajärven kanssa katsomassa istuntoa. Halosen ja Arajärven vieressä istui taas Koiviston pariskunta - Mauno ja Tellervo

Ministeriaitio ja historiallisen juhlaistunnon korkeat paikallaololukemat

Ministeriaitio ja historiallisen juhlaistunnon korkeat paikallaololukemat

Istunnon lopuksi koko eduskunta ja noin 300-päinen vierasjoukko nousi raikuviin eläköön-huutoihin

Istunnon lopuksi koko eduskunta ja noin 300-päinen vierasjoukko nousi raikuviin eläköön-huutoihin

Valtiosalissa järjestetty tilaisuus istunnon jälkeen

Valtiosalissa järjestetty tilaisuus istunnon jälkeen



Palaa takaisin Kuvaosion etusivulle tästä.

ISTUNTOSALI.NET © Jan Leineberg & Mikael Mattila 2006-2008