21.04.2007 - Uusi toivomme Arkadianmäellä
No, niin. Vaalit ovat nyt lopulta ohi. Äänestysprosentti laski alemmas
kuin moneen vuosikymmeneen - tämä on juuri se seikka, mitä vastaan
Istuntosalikin taistelee, nimittäin välinpitämättömyys politiikkaa kohtaan -
ja toisaalta uskon puute sitä kohtaan, että politiikan avulla todellakin voi
vaikuttaa.
Mitä meille jäi vaaleista käteen? No, ainakin aimo tukku sisään menneitä
julkkisehdokkaita sekä politiikan konkareita. Tämän lisäksi saimme maallemme
myös keskustaoikeistolaisen hallituksen (jota jotkut myös
porvarihallitukseksi nimittävät), jossa mausteena hieman vihreää ja
keltaista väriä. Tällaista hallitusta ollaankin odotettu aina Esko Ahon
pääministeripäivistä asti. SDP jäi nielemään tappiotaan, kun taas
vaalivoittaja kokoomus ei pahemmin ehtinyt jäämään juhlimaan, kun
hallitusneuvottelut Säätytalolla oli aloitettava. Oli toki mukavaa taas
nähdä - kaikkien kauniiden ja vihreitä kosiskelevien kannanottojen jälkeen -
kuinka ilmastonmuutosta hallitusneuvottelijoiden mielestä parhaiten
torjutaan. Jyrki Katainen, Matti Vanhanen ynnä muut kaarsivat Säätytalon
eteen yksitellen mustilla tai hopeanvärisillä takseilla ja muilla hieman
tyyriimmän puoleisilla autoilla...
Purkakaamme vaaleja seuraavaksi hieman eri puolueiden kannalta.
Keskusta voinee olla melko tyytyväinen vaaleihin. Hieman plaisusta
vaalikampanjasta huolimatta puolue onnistui kuin onnistuikin säilyttämään
maan suurimman puolueen aseman, vaikka melko täpärällehän se meni. Täten
saimme myös tulevalle vaalikaudelle tuttuakin tutumman pääministerin, monen
mielestä värittömän ja mauttoman, Matti Vanhasen. Paavo Väyrynen teki
kaksijakoisen paluun päivän kotimaan politiikkaan Brysselin sykkivästä
elämästä ja pullahti maan ulkopolitiikan johtoon yhdessä Ilkka Kanervan
kanssa. Ja löytyihän se valtakirjakin sieltä jostain lopulta. Keskusta piti
suurimman puolueen asemansa lähes yksin maaseudun väestön sekä Oulun
vaalipiirin äänien ansiosta. Vaikka emmehän toki unohda Markku
Uusipaavalniemeä tai vaikkapa Juha Mietoa. Neljä paikkaa meni, mutta
väliäkös sillä kun tuo vaatimaton yhden paikan kaula toiseksi suurimpaan
säilytettiin.
Kansallinen kokoomus ei pettänyt kovinkaan monen odotuksia puolueen
vaalitulosta ajatellen. Lähes historiallinen kymmenen paikan lisäys piti
siitä huolen. Vaalikampanja ei ollut ehkä paras mahdollinen, mutta kenties
parempi kuin kahden suurimman kilpailijansa ja puri kuitenkin äänestäjiin
vähintäänkin kohtuullisesti. Lähes koko kokoomuksen vaalivoitto kulminoitui
kuitenkin lopulta yhden miehen, Sauli Niinistön, ympärille. 60 498 ääntä
taisi olla sellainen isku vasten vasemmiston kasvoja, ettei Niinistö siihen
itsekään ennen vaaleja uskonut. Jo ennakkoäänien jälkeen oli Niinistöllä
suunnilleen sen verran ääniä, kuin mitä "Viikinki", Tony Halme sai viime
vaaleissa yhteensä. Kokoomus nosti ulkoministeriksi
Ilkka Kanervan ja ääniharava Niinistön valtion hierarkian mukaisesti maan
toiseksi korkeimmalle pallille, eduskunnan
puhemieheksi (pääministeri valtion hierarkiassa vasta kolmas!). Niinistö ei presidentiksi eikä pääministeriksi päässyt,
joten ehkä puhemiehen paikka kelpaa hänelle. Nähtäväksi jää, kuinka hyvin Niinistö onnistuu täyttämään Lipposelta jääneen vastuullisen paikan. Vanhat konkarit sateenkaarihallituksen ajoilta istuvat kerrankin samalla pallilla, peräkkäin
tosin. Ja Jyrki Katainen näytti juhlistavan valtiovarainministerin pestiään
ja puolueelta hyvin sujuneita hallitusneuvotteluita tupakan sauhuttelulla
Säätytalon portaikossa.
Eero Heinäluoman luotsaama SDP koki lähes yhtä murskaavan tappion, kuin mitä
kokoomus sai paikkoja lisää. Paikkoja lähti pois kokonaiset kahdeksan,
mikä oli puolueelle varmasti kova isku vasten kasvoja. Eri asia sitten on,
menivätkö SDP:n äänet suoraan kokoomukselle vai eivät. Puolueen putoaminen
oppositioon, kolmen peräkkäisen hallitusvaalikauden jälkeen, herättää
varmasti monissa kysymyksen, oliko puolue lopulta liian kulminoitunut ja
henkilöitynyt Paavo Lipposen ympärille. Lipposen mukana ollessa, aina
vuodesta 1995, puolue säilyi maan kahden suurimman puolueen joukossa, mutta
Lipposen lähdettyä tippui sieltä ryminällä pois. Lipposta vaille ei puolue
toki eduskunnassakaan jää, kun Päivi Lipponen lunasti itselleen
kansanedustajan paikan, mutta se tuskin puoluetta lopulta kovin paljon
lohduttaa. Eli pelkkä Lipponen puolueessa ei riitä, vaan etunimen pitää olla
Paavo... Selkeä voimahahmo puolueelta näyttääkin nyt puuttuvan, kun ei monen
mielestä hieman kuivasta ja kankeasta Heinäluomasta ole ollut Lipposen
paikan ottajaksi. Voimmekin jäädä miettimään, olisiko Erkki Tuomioja ollut
aikoinaan parempi valinta puolueen puheenjohtajaksi ja minkälainen puolueen
asema nyt olisi Tuomiojan luotsaamana puolueena.
Vasemmistoliitto säilytti maan neljänneksi suurimman puolueen asemansa,
vaikkakin ero vihreisiin kaventui. Kaksi paikkaa puolueelta meni, jonka voi
pistää pitkältikin melko huonon vaalikampanjan piikkiin. Puolueelta näyttää
puuttuvan SDP:n tavoin selvä johtaja eli molempien
eduskuntavasemmistopuolueiden voidaan katsovan elävän jonkinlaista
murrosaikaa. Martti Korhosesta ei selvästikään ole kasvanut Suvi-Anne
Siimeksen veroista päättäväistä ja oikealla tavalla kärkevää
vasemmistojohtajaa, jollaista puolue vaalitappion jälkeen ehkä
tarvitsisi. Puolue ei ratsasta julkkisehdoilla, jota se voi varmasti pitää
ylpeytenään. Puolueen yhdenlaisena keulakuvana voidaan nähdä Esko-Juhani
Tennilä, joka yrittää varmasti tulevallakin vaalikaudella kaunistella
suomenennätyslukemia yhdessä Ilkka Kanervan kanssa siinä, kuka on istunut
useimmilla valtiopäivillä. Tennilällä niitä ihan kiitettävästi jo onkin,
kolmisenkymmentä. Tennilän puolue, Vasemmistoliitto jatkaa tuttuun tapaa opposition riveissä, näidenkin vaalien jälkeen.
Vihreät eivät pystyneet monen odottamalla tavalla nostamaan päätään, vaikka
yksi lisäpaikka puolueelle lohkesikin. Edes viimeaikoina monia paljon
puhuttanut ilmastonmuutos-kysymys ei saanut äänestäjien päitä kääntymään
vihreisiin päin. Puoluejohtaja Cronbergin tippuminen eduskunnasta oli
varmasti koko puolueelle kova takaisku, vaikka toisaalta sitä ennen vaaleja
olikin ennakoitu. Vihreille positiivisena asiana - ehkä pienenä
yllätyksenäkin - pääsi puolue hallitukseen, valtioneuvoston
vasemmistolaisimpana puolueena, vaikka joutuikin tulemaan melko paljon vastaan puolueelle ennen olleissa kynnyskysymyksissä, kuten ydinvoimassa. Vaikka ympäristöministeri paikka jäikin
saamatta, lohkesi puolueelle niin oikeus- kuin työministerinkin salkut. Ja
saihan Cronbergikin lopulta ministerinsalkun, vaikka ovet itse eduskuntaan
kansanedustajana pysyvätkin kiinni. Nähtäväksi jää, kuinka voimakkaasti
vihreät lähtee lakia vaalijärjestelmään muuttamisesta ajamaan.
RKP otti sen mitä pitikin. Piti asemansa maan viidenneksi suurimpana
puolueena, paikan hallituksessa (joka tuskin oli kovin monille yllätys) ja
otti kaiken kukkuraksi vielä yhden lisäpaikankin. "Suomalainen kansanpuolue"
-kampanja oli sinänsä varsin hyvin oivallettu veto suomenruotsalaisten
asioita ajavana tunnetulta puolueelta ja ehkäpä osaltaan toi puolueelle
vaalivoiton, vaikka puoluejohtaja Wallin ei tätä allekirjoittanutkaan
asiasta häneltä kysyttäessä. RKP olikin ainoa vaalivoiton tehnyt
hallituspuolue. Nähtäväksi jää, jääkö puolue jälleen hieman värittömäksi
kahta salkkua kantavaksi hallituspuolueeksi vai tuoko puolue uutta väriä
niin valtioneuvostoon kuin eduskuntaankin.
Kristillisdemokraatit otti niin ikään varovaisen vaalivoiton ja lisäsi
paikkamääräänsä yhdellä. Paikka maan seitsemänneksi suurimpana puolueena
säilyi turvallisesti vaalien jälkeenkin. RKP:ta uhkaamaan puolueesta ei
tällä kertaa ollut, joskin Perussuomalaiset, suuren vaalivoittonsa jälkeen,
hengittävät pian puoluetta jo niskaan. Räsänen on selvästi pystynyt ottamaan
melko hyvin paikkansa puoluejohtajana ja Kallis onkin jäänyt puolueessa
rivikansanedustajan asemaan. Hallitukseen asti kristillisdemokraatit
eivät yltäneet, mutta muun muassa perhekeskeisiä arvojaan pääsee puolue
ajamaan vasemmistovoittoisessa oppositiossa, jossa puolue jatkaa tuttuun
tapaan.
Perussuomalaiset ei jättänyt juuri ketään kylmäksi ottaessaan
prosentuaalisesti kokoomustakin suuremman vaalivoiton. Puolueelle lohkesi
peräti kaksi lisäpaikkaa, joka on peräti kaksi kolmasosaa puolueen
paikkamäärästä ennen vaaleja. Timo Soini lunasti "julkisuudessa parjatun"
Tony Halmeen paikan saamalla huomattavasti enemmän ääniä kuin Halme viime
vaaleissa konsanaan. Puolueen ehdoton nokkamies ja henkilöitymä kuuluikin
maan suurimpiin ääniharavoihin. Vaalikampanja ja EU-vastaisuus puri
ilmeisesti moniin äänestäjiin, mutta nähtäväksi jää kuinka kovaa puolue
jaksaa oppositiosta käsin tulevalla vaalikaudella "räksyttää". Selvää
kuitenkin lienee, että Perussuomalaisten kaltainen puolue tuo kaivattua
lisäväriä eduskuntaan, niin täysistuntoihin kuin vaikkapa valiokuntiinkin.
Eduskunta jatkaa tutulla kahdeksan puolueen vahvuudella. Yksikään puolue ei
eduskunnasta tippunut eikä myöskään uusia puolueita sinne tullut. Lähimpänä
Arkadianmäkeä oli SKP, joka ei kuitenkaan muun muassa Steen 1:n johdolla
onnistunut yhtään paikkaa eduskunnassa saamaan. Myös Senioripuolue sai
kohtalaisen äänimäärän.
Vaaleista jäivät käteen varsin mielenkiintoinen eduskunta ja hallitus.
Mielenkiintoisen eduskunnasta tekee varsinkin uusien kansanedustajien ja
naisten suuri määrä (edelliseen verrattuna), julkkisehdokkaat sekä Väyrysen,
Pertti "Veltto" Virtasen ja Niinistön kaltaiset uudelleen valitut konkarit.
Mieleen nousi väistämättä myös kysymys D'Hondtin vaalijärjestelmän
soveltuvuudesta nykyisessä sovelluksessaan Suomen vaaleihin, hyvänä
esimerkkinä tästä juuri esimerkiksi Tarja Cronbergin tapaus. Myös hallitus
vaikuttaa mielenkiintoiselta ja jäämmekin odottamaan, kuinka kaksikko
Väyrynen-Kanerva tulee Suomen ulkopolitiikkaa vaalikauden aikana hoitamaan
ja minkälainen suhde muodostuu vasemmistopresidentin ja
oikeistoenemmistöisen hallituksen välille. Maamme sai myös kuulemma kaikkien
aikojen maailman naisvaltaisimman hallituksen, kun enemmistö hallituksesta
on naisia. Kohta alkaakin jo heräämään kysymys, jos niin presidentti kuin
enemmistö hallituksesta ovat naisia, alkaako miehistä tulla se vähemmistö.
No, eduskunnassa miehet enemmistöä sentään vielä pitävät.
Julkisuudessa on noussut kysymyksiä siitä, oliko keskustalla hallitusneuvotteluissa kokoomusta enemmän kokemusta ja vetikö se lopulta pidemmän korren. Se, tuleeko kokoomus jäämään selväksi kakkospuolueeksi hallituksessa, jää nähtäväksi. Myös siitä, että vahvana pidetty vasemmistovihreä oppositio hajotettiin Matti Vanhasen hallituksen toimesta, on herättänyt kysymyksiä siitä, halusiko Vanhanen tietoisesti ottaa vihreät tuekseen ja rikkoa samalla vahvana pidetyn opposition.
Kaikin puolin sopivanlainen sähköisyys kotimaan politiikan ympärillä näyttää
siis säilyvän vielä vaalien jälkeenkin, niin kauan kunnes tilanne niin
eduskunnassa kuin valtioneuvostossakin vakiintuu ja kansa alkaa pikkuhiljaa
tottumaan näkemään Heinäluoman kasvojen sijasta Jyrki Kataisen
kasvonpiirteet ja Paavo Lipposen nuijaa kopauttelemassa erään
ex-presidenttiehdokkaan.
Toivottakaamme kaikkea hyvää uudelle eduskunnallemme, pääministeri
Vanhaselle ja tasaisesti niin hallitukselle kuin oppositiollekin! (Teitä
ilman olisi tuskin Istuntosaliakaan.)
Palaa takaisin Kolumniosion etusivulle tästä.