Edellinen haastattelu | Seuraava haastattelu


10.05.2007 - Mari Kiviniemi (kesk.) ja Anu Vehviläinen (kesk.)




Tapasimme ennen kyselytunnin alkua torstaina 10. toukokuuta keskustan ministerikaksikon Mari Kiviniemi ja Anu Vehviläinen. Kiviniemi siirtyi ulkomaankauppaministerin tehtävistä hallinto- ja kuntaministeriksi ja tuoreesta uuskansanedustajasta Vehviläisestä tuli heti ”kättelyssä” liikenneministeri.



Kysyimme ja tunnustelimme tunnelmia ennen kyselytuntia, koska odotettavissa oli tiukahko – uuden vaalikauden toinen – kyselytunti molemmille ministereille. Täydelliseen ahdinkoon ministeriaitiossa kumpikaan ei kuitenkaan uskonut. ”Tietenkin jännittää.”, Kiviniemi kuvailee tunnelmia. ”Kyllä näitä kyselytunteja aina vähän jännittää, koska kysymyksiä saattaa tulla ihan mistä vain.”, hän jatkaa. ”Näin alkuvaiheessa ei ole vielä oma hallinnanala läpikotoisin hallussa.” Kiviniemi on varautunut myös kysymyksiin, joihin ei yksinkertaisesti osaa vastata. Hänen mielestään tällaisistakin tilanteista voi selvitä vastaamalla yksinkertaisesti ja rehellisesti: ”En tiedä.” – varsinkin alkuvaiheessa, kun oma ala ei ole vielä kaikkein tutuin.

”Viikko sitten oli ihan selvä, että tuli tämä Viron patsasasia ja sitten tämä tasa-arvotupoasia…”, Vehviläinen aloittaa pohdintansa siitä, mitä asioita tämänviikkoisella kyselytunnilla nousee esiin. Toisin kuin viime viikolla, hän ei näe nyt mitään sellaisia asioita, joiden hän odottaisi ehdottomasti tulevan esille. Hän kuitenkin antaa esimerkiksi tienkäyttömaksuasian omalta alaltaan niistä asioista, jotka saattaisivat hänen mielestään nousta esille. ”Ja venäläinen rekkaliikenne”, hän lisää. Kiviniemi puolestaan arvelee omalta alaltaan esiin nousevan kysymyksiä ainakin aluehallinnon uudistamisesta.



Kysyimme myös, kuinka omalla ministerialallaan voi Kiviniemen ja Vehviläisen mielestä kehittyä. ”Aina siinä omassa salkussaan on jotain uusia asioita, vaikka olisi täällä eduskunnassa ollut jossakin tietyssä valiokunnassa, niin harvemmin ne salkut ovat ihan sellaisia, että kaikki asiat olisivat läpikotaisin tuttuja entuudestaan.”, Kiviniemi miettii. Hän kuvailee ministerin työtä yleisesti monipuoliseksi ja hän tuntuukin uskovan siihen, että aina voi omalla alueellaan kehittyä enemmän. ”Kyllä siinä on uusia aluevaltauksia ikään kuin.” Kiviniemi erittelee ministerin työn osa-alueita seuraavasti: ”On sekä näitä kotimaan tehtäviä että myöskin ulkomaisia tehtäviä. Että on haasteita monipuolisesti. Esiintymisiä ja perehtymistä - -”. Vehviläinen sanoo ajattelevansa, että ministerin pitää olla itse motivoitunut kehittymään. ”Sen ohjelman, mitä on omalla hallinnonalalla ja mitä on hallitusohjelmaan sovittu yhdessä hallituksen kautta, niin jokaisen ministerin kannattaisi vielä jossain vaiheessa miettiä myös niitä omia avauksia ja sitä, minkälaisia innovaatioita voisi tehdä.”, hän muotoilee.

Kiviniemi sanoi pystyneensä jonkin verran vaikuttamaan siihen, minkä ministerinsalkun hän sai. ”Kyllä sain oikein mieluisan salkun.”, hän hehkuttaa. ”Se pitää muistaa, että nämä ovat nämä ministerinsalkkujen jakaminen hirveän vaikea palapeli.”, hän kuitenkin muistuttaa. ”Keskustahan sai kahdeksan salkkua ja niistä seitsemän oli jaossa, kun oli selvää, että eräälle pitkälle miehelle menee tämä pääministerin salkku.”, Vehviläinen kertaa nauraen. Vehviläinen kertoo liikenteen olevan hänelle alana uusi, mutta se ei tunnu häntä haittaavaan – päinvastoin. ”Olen tosi kiinnostunut ja motivoitunut.”, hän sanoo.



”Uusi, innokas hallitus. Paljon uutta verta ja energiaa. Mutta sitten on myös sopivasti kokemusta.”, Kiviniemi kuvailee Vanhasen toista hallitusta. ”Minusta on oikein kiva tehdä töitä tässä hallituskoalitiossa.”, hän sanoo. Vehviläinen on Kiviniemen kanssa samoilla linjoilla. ”Kolme viikkoa sitten nimitetty hallitus, niin pitää olla niin kuin aika tällainen innostunut ja halukas työskentelyyn.”, Vehviläinen painottaa. ”Hallitusohjelma on hyvä. Siinä on kyllä töitä ja toteutettavaa!”

Anu Vehviläinen ja Mari Kiviniemi

Keskustan ministerikaksikko eduskunnan kahvilassa


Teksti: Jan Leineberg, ISTUNTOSALI.NET
Kuva: Mikael Mattila



Palaa takaisin haastattelusivulle tästä.

ISTUNTOSALI.NET © Jan Leineberg & Mikael Mattila 2006-2008